Kategoriat
Ajankohtaista

Katsaus kuluneeseen Taiji- ja qigong-vuoteen 2014, Uuden Vuoden 2015 aloitus ja kurssit sekä hyvän Joulun toivotukset.

21.12.2014 lunta ja valoa. Kuva: Aki

Talvipäivän seisaus on käsillä, kun maanantaina heräämme, on valo jo kääntynyt lisääntymään päin. Pitkän syksyn jälkeen on vihdoin tullut lunta ja tänään on oikean talven näköistä ja taivaskin valoisa ja kirkas. Eilen on pidetty vuoden viimeiset harjotukset ja hiljennymme vähitellen Joulun viettoon.

22. toimintavuoteemme 2014 mahtui paljon tapahtumia, näin jälkeenpäin tarkasteltuna vuosi tuntui menevän nopeasti ja ihmetyttää miten olemme ehtineet kaiken tämän tehdä! Ohjattuja treenejä on ollut seitsemän viikossa ja kaikkiin niihin on riittänyt innokkaita harjoittelijoita. Kuluneen vuoden Oulun Taijiseuran tapahtumia vakiotreenien lisäksi ovat olleet:

  • 20.-28.2. Terveys Qigogn- seminaari Emei-vuorella Kiinassa, Zhang Fang ja Aki osallistuivat. juttu blogissa
  • 23.-25.5. Zhang Fangin leiri  24-yang ja 32-miekka. Juttu blogissa tästä.
  • 18.6. Ookko nää Cityliikkuja  Juttu blogissa tästä.
  • 10.-15.7. Ensimäiset Euroopan Terveys-qigong-kisat Belgian Monsissa. Juttu blogissa tästä.
  • 16.7, 23.7 ja 30.7. Kalevan Ookko nää tehny taijia-tapahtumat kolme kertaa heinäkuussa Linnansaaressa   Netti Kalevan juttu
  • 2.8. Taiji Piknik ja kesäkauden lopetus Blogissa
  • 30.8. Oulu Askeltaa . Juttu blogissa tästä.
  • 5.-7.9. Wushuliiton Terveys-qigong leiri Kuortaneella, johon Oulusta osallistui ennätykselliset 11 henkeä ja opettajat olivat huipputasoa Pekingistä! Juttu blogissa.
  • 20.9. Kiinalainen keskisyksyn kuujuhla. Juttu blogissa tästä.
  • 25.-26.10. Kuopion 20. v. juhlaleiri, ystävyyseuraamme juhlistamssa kävivät Jenni, Auli, Joni ja Aki.
  • 28.-30.11. Suomen Wushu-liiton ohjaajaleiri pe-su 28.-30.11.2014  Seinäjoki.
    IWUF:n uudet kilpailuliikesarjat: Yang-taijijian ja Chen-taijiquan.
  • 5.-7.12. Itsenäisyypäivän viikonlopun Zhang Fang leiri, ohjelmassa uusi Yang-tyylin miekka sekä 24-liikkeen sarja sekä seuran pikkujoulut (blogijuttu myöhemmin!).

Uusina sarjoina vuoden 2014 aikana ovat tulleet Yang-tyylin uusi miekkasarja sekä Terveys-qigong-sarjoista Taiji Yang Shen Zhang sekä Dao Yin Yang Shen Gong Shi Er Fa. 56-liikkeen viuhkasarja on myös ollut ”uusi” ja suosittu.  Viittä eläintä on myös harjoiteltu ahkerasti. Perjantain aamu-taijissa olemme tehneet sovellettua 10-liikkeen sarjaa sekä vaihtelevia qigong-harjoituksia. Lisäksi olemme tutustuneet uuteen Duanwei-systeemiin ja sen sovelluksiin.

Vaikka yllättävän paljon on ollut tapahtumia niin silti paljon on jäänyt tekemättä ja paljon sarjoja on ollut tauolla. Ulkopaikkakuntien leireilläkin olisimme voineet vierailla enemmän. Tauolla olevia sarjoja ovat mm. Wu-tyylin sapeli, Käärmetyylin kungfu-sarja, Chen-tyylin 56-liikkeen sarja, 42-liikken taijiquan, 40-liikkeen taijiquan, Baduanjin, Mawangdui, Yijinjing, Dawu, 32-miekka, 45-liikkeen Wu-tyylin sarja ja ehkä jokin muukin vielä. Kuten huomaamme on meillä ohjelmistossa aika paljon sarjoja! Tämä ei varsinaisesti ole ongelma, mutta kaikki voisivat hieman miettiä miten sarjapaljouteen suhtaudutaan! Luultavasti jatkossa 32- ja 42-miekka korvautuvat uudella Yang-tyylin miekalla ja 56-Chen uudella Chen-tyylin sarjalla, mutta 24-Yang pysyy ja paranee! 🙂

Uuden vuoden 2015 harjoitusten alkamispäivät

  • Ke 7.1.  Miekkakurssi jatkuu / Uusi Yang-tyylin miekka
  • Pe 9.1.  Viuhkakurssi jatkuu / 56-liikken taiji-viuhka
  • Pe 9.1.   Aamutaiji/ 10-liikkeen taiji sekä qigong-harjoituksia, sopii myös vasta-alkajille
  • La 10.1. Uusi qigong-kurssi, Da Wu ja osatut sarjat
  • Ma 12.1. Uusi alkeiskurssi (jaksot 1-2)
  • To 15.1. Uusi alkeiskurssi (jaksot 1-2)
  • La 17.1. Alkeis-jatkokurssi (jaksot 3-4)

Lisäksi on suunnitelmissa aloittaa Uusi Chen-tyylin sarja keskiviikon vuorolla kunhan miekkasarja on käyty loppuun. Liyun Zhang aloittaa mahdollisesti myös opettamisen kevään aikana, hänen harjoituksensa tulevat olemaan todennäköisesti lauantaisin klo 13.30-15.

Qigong-tuntia kokeillaan muutettavaksi siten, että se jaetaan kahteen osaan, esim. 45+45 minuuttia, joista alkuosa on uuden sarjan, Da Wu:n, opettelua ja jälkimmäinen osa jo opeteltujen sarjojen tekemistä, tällä hetkellä lähinnä Viisi eläintä ja Taiji Yang Shen Zhang. Da Wu, eli suuri tanssi on mukava sarja. Se on kehitetty Wuhanin urheiluyliopistossa, jossa vierailimme kesällä v. 2013, kehittäjinä mm. prof Qi Aiqiao ja Lei Bin. Lei Bin on näillä näkymin tulossa v. 2015 FIWUF kesäleirille Kuortaneelle ja siellä on myös todennäköisesti ohjelmassa Da Wu. Niin tai näin, sarja on hieno. Ja kuten Lei Bin aina sanoo Wéixiào, 微笑, hymyile!, on tässä sarjassa kaikkien tärkein asia:) Youtubessa tässä, pääosissa Lei Bin ja prof. Qi Aiqiao.

Lei Bin opettaa Da Wu:ta suomalaisten ryhmälle Wuhanin Urheiluyliopistossa kesällä 2013.
Lei Bin opettaa Da Wu:ta suomalaisten ryhmälle Wuhanin Urheiluyliopistossa kesällä 2013.

 


ALKEISKURSSIT KEVÄT 2015

Alkeiskurssit2015kevät – Kopio

 

Huom. Aamu-taiji sopii myös vasta-alkajille.

Huom. Taij-alkeiskurssimaksu/lukukausimaksu 50 eur. sisältää myös Qigong-kurssin sekä Aamu-taijin.

Alla olevasta linkistä voit ladata ja vaikkapa tulostaa kevään kurssijulisteen.

Oulun_Taijiseura_kevät2015


 

Suuret kiitokset kaikille mukavista vuoden 2014 treeneistä!

Hyvää Joulua, Talvipäivänseisausta ja Onnellista Uutta vuotta 2015!

Toivottaa hallituksen ja omasta puolesta,

Aki

Yksi vastaus aiheeseen “Katsaus kuluneeseen Taiji- ja qigong-vuoteen 2014, Uuden Vuoden 2015 aloitus ja kurssit sekä hyvän Joulun toivotukset.”

Kommentit on suljettu.